Oulun Eteläisen instituutti, Oulun yliopiston alueyksikkö, organisoi yliopistollista koulutusta, tutkimusta ja kehittämistoimintaa Oulun Eteläisen alueella.
Instituutti osallistuu alueen kehittämisen kannalta tärkeiden yliopistollisten koulutusohjelmien järjestämiseen sekä valmistelee, koordinoi ja hallinnoi erilaisia tutkimus- ja kehittämishankkeita yhteistyössä muiden kehittämis- organisaatioiden kanssa.
Oulun Eteläisen instituutilla on erinomainen kansallisten ja kansainvälisten partnerien verkosto. Esimerkkeinä kansainvälisestä yhteistyöstä ovat yhteisiin projekteihin osallistuminen tutkijoiden vaihto, sekä yhteiset tieteelliset artikkelit. Aktiivista yhteistyötä tehdään useiden Euroopan ja Aasian maiden sekä Yhdysvaltojen kanssa.
Vuonna 2010 tuli kuluneeksi 10 vuotta Oulun Eteläisen instituutin sekä Kerttu Saalasti säätiön toiminnan aloittamisesta.